Kokemuksia Breathingman valmennuksista

Kuulin Breathingmanista puskaradion kautta. Kokelimme hengitysharjoitusta johtoryhmämme strategiapäivän yhteydessä silkasta uteliaisuudesta. Arttu kuljetti meidät ammattimaisesti ja turvallisesti läpi meille uudenlaisen matkan; kuinka vähän tiesimmekään niinkin tärkeästä asiasta kuin hengittämisestä ja millainen vaikutus eri tekniikoilla voi olla.

Käytännön harjoitukset olivat juuri niin vaikuttavia, kuin mitä olin kuullutkin. Päällimmäisenä tuntemuksena harjoitusten jälkeen johtoryhmällä oli hämmentynyt ja vaikuttunut ”VAU!”.

Arttu osasi jakaa ja palastella valtavaa tietotaitoansa ymmärrettäväksi ja tiivistetyksi paketiksi. Kokemus oli niin mielenkiintoinen ja toimiva, että tilasimme samankaltaisen setin myös henkilöstöllemme kesäpäivien yhteyteen. Paketti toimi yhtä timantisti myös reilun 30 henkilön kanssa. Henkilöstö piti valmennuksesta suuresti ja se on jäänyt mieleen yhteisenä elämyksenä ja positiivisena kokemuksena. Annettujen kirjallisten ohjeiden avulla meillä on ollut mahdollisuus palata tekniikoihin ja ottaa niitä osaksi arkea. Tuo onkin kaikkein haastavinta eli kertaus on välillä tarpeen.

Suosittelen lämpimästi Breathingmania esim. yrityksen johdon, tiimin tai tai henkilöstön tapahtumiin tai tilaisuuksiin. Artun kanssa työskentely on ollut todella helppoa ja joustavaa. Hän tekee tarinallaan ja persoonallaan lähtemättömän vaikutuksen. Harvoin tulee annettua näin ylitsevuotavan positiivista palautetta, mutta Breathingman on uniikki. Suosittelen kokeilemaan.

Sami Rantalainen, toimitusjohtaja, Mediamaestro Oy

Tampereen vastaanottokeskuksessa pidettiin henkilöstön kehittämispäivä, johon sisältyi kahden tunnin hengitysharjoitus. Työmme on hektistä, vaihtelevaa ja ajoittain stressaavaakin, ja erilaisia asiakaskohtaamisia sekä -tarinoita mahtuu työpäiviimme runsaasti. Henkilöstömme koostuu eri kulttuureista tulleista naisista ja miehistä ja osalle hengitysharjoitukset mm. joogan ja pilateksen kautta olivat tuttuja, osa taas ”hengitti ohjatusti” ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä työyhteisöämme kuormittaa iso työkuorma ja tämä kurssi tuli todella tarpeeseen. Jokainen kurssille osallistunut työntekijä sai jotain uutta matkaansa. Artulla oli hyvä ote ryhmäämme ja sai henkilöstön keskittymään tähän hetkeen. Henkilöstö antoi hyvää palautetta. Joku oli jopa saanut hengityksen avulla kroonista kovaa kipua poistumaan! Opimme lisäksi mm. menemään jokaiseen akuuttiin tilanteeseen ja työtehtävään hengityksen rauhoittamisen kautta. Siitä on ollut suuri apu työssämme. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Breathingmania. Oli turvallinen ja luottavainen olo koko kurssin ajan. Kiitos.

Liisa Korkatti, Vastaanottokeskuksen johtaja, Tampereen kaupunki

Arttu on upea, inspiroiva ja turvallinen hengitysvalmentaja. Ryhmätilanteessa sillä on jännä kyky jotenkin yksilöllisesti poistaa esteitä, hälventää pelkoja, luoda turvaa ja johdattaa siihen kunkin omaan yksilölliseen hengitykseen ja rauhaan… Sellainen jämäkkä tatsi niihin tekniikoihin, mutta erityisesti ihan puhetapaa myöten sellanen rento ja välitön fiilis. Tykkään valmennusfilosofiasta missä tää hengitys ei oo mitään extremesuorituksia vaan ennen kaikkea työkalu lisäämään rentoutta… rauhaa ja rakkautta. Työpajoissa oon kokenut tosi meditatiivisia puhdistavia kokemuksia ja tapahtumien jälkeen on ollut pitkään hyvä olo. Tykätään kovasti! Kiitos!

Juha Larm, yrittäjä, Fitfarm Oy

Moi! Minulla operatiivinen työarki on kulunut hektisessä ja nopeasti muuttuvassa IT-yritysmaailmassa viimeiset parikymmentä vuotta.
Liikunta ja treenaaminen ovat aina olleet ns. varaventtiileitä, joiden avulla olen saanut pidettyä kehon ja mielen tasapainossa.
Vuosi sitten löysin Breathingmanin hengitysvalmennukset ystäväni vinkistä. Ensimmäinen kerta puraisi sen verran kovaa, että kuukauden päästä otettiin uusiksi ja sillä kertaa talutin myös puolisoni valmennukseen. #peergroup

Hengitysharjoitukset ovat auttaneet stressinhallinnassa ja jopa paremman unen saamisessa, Artun valmennuksista saa työkaluja moneen käyttötarpeeseen.
Voin lämpimästi suositella breathingmanin hengitysvalmennuksia ihan kaikille taustoista riippumatta!

Tero Saksman, Head of Modernization Advisory, Tietoevry Oyj

”Moi. Kävin hengitystapahtumassasi 2 vuotta sitten. Olen 62 vuotias mies ja kärsinyt astmasta. Kurssin jälkeen aloin huomioida hengitystä pitkin päivää aina kun muistan ja sitten teen tarvittavat korjaukset. Sitten teen fiiliksen mukaan erilaisia simppeleitä kurssin harjotuksia.

– Liikun päivittäin ja kurssin jälkeen aloin harjoitella nenähengitystä. Myös treenatessa! Nykyään onnistuu nenän kautta hyvin yli 160 sykkeilläkin lajeina pyöräily, rullahiihto, juoksu, hiihto ja kuntosali. Hengitys on tehokkaampaa, hitaampaa ja tuntuu hyvältä. Astmalääkkeen tarve vähentynyt radikaalisti! Aiemmin kolme lääkettä on enää yksi. Nukun ajallisesti vähemmän ja unen laatu parantunut (mitatusti) ja aamulla on levännyt ja virkeä olo. Palautuminen parempi ja hyvät energiatasot. Vuorottelen harjoituksia aina tuntemusten mukaan

Tämmöstä palautetta! Suosittelen kaikille ja erityisesti kaiken ikäsille urheilijoille. Hirveän tärkeä asia. Kiitos. ”

-Jari-

Good morning! Me ollaan osallistuttu jo moneen Breathingman tapahtumaan. Ensinnäkin Artulla on ilmiömäinen kyky opettaa hengitystekniikka oikeaksi. Mulle henkilökohtasesti työpajat on ollu tosi vapauttavia ja stressiä poistavia kokemuksia. Oon saanut kanssa ihan elämänfilosofiallisia uusia tapoja suhtautua tähän stressiin ja kiireeseen mitä välillä kyllä piisaa. Ehdottomasti suosittelen kaikille. Ja Let go!

Jutta Larm, yrittäjä, Fitfarm Oy

Breathingman on kouluttanut meidän valmentajia ja sparrannut tätä omaakin hengitystä kuntoon. Itsellä nukahtamisaika on lyhentynyt ja suun teippaus ja muut harjotteet on auttanut kuorsaukseen, lievään uniapneaan ja unen laatuun ja syvyyteen yleensä. Urheilusuorituksessa näillä on on ollut positiivinen vaikutus energiatasoihin. Vaikka valmennukset on täyttä käytäntöä, tykkään kun myös fakta- ja tiedepuoli on valmentajalla hallussa. Suosittelen Breathingman valmennuksia kaikille.

Tuomas Takalo, yrittäjä, valmentaja, Prolevelnation.fi

Olen käynyt jo lukuisilla Breathingmanin kursseilla ja osan kahteen kertaan. Jokainen tapahtuma on aina uusi kokemus joka syvenee edellisestä.

Oma kokemus kursseilta on, että siellä on helppo olla oma itsensä, tekniikat ja metodit on helppo ymmärtää ja ottaa käyttöön. Olen myös muutaman kerran havahtunut kurssilla oikein kunnolla ja pystynyt tekemään isoja ja pysyviä päätöksiä elämässäni. Se tuntuu hyvälle. Käytän itse oppimiani taitoja päivittäin ihan tavallisessa arjessa.

Stressitilanteissa pystyn nyt tasoittamaan hengityksen ja rauhoittumaan nopeammin. Nukahtaminen on helppoa ja suuhengitystä ei enää tule missään perustilanteissa eikä edes hengästyessä!

Arttu on perehtynyt hengitysasioihin todella perinpohjaisesti ja valmennuksissa sellanen karismaattisuus ja kokemus inspiroi ja saa kyllä kaikki keskittymään ja oppimaan yhdessä. Seuraavaa tapahtumaa odotellessa. Suosittelen!

SLJ-jooganopettaja, Hoitava Hengitys ohjaaja, Kehoterapeutti, Mari Mikkilä

Hienosti on mennyt! Vähintään kerran päivässä olen harjoitukset tehnyt. Paras apu on ollut palleahengityksen löytyminen. Liikkeellä ollessa hengitys nousee vielä helposti ylös ja aiheuttaa epämukavuutta. Aikaisemmin en osannut kuin harmitella kurjaa oloa, mut nyt pystyn laskemaan hengityksen alas ja olo helpottuu heti.
Teippi oli viime yönä ekaa kertaa osan yöstä. Eipä se nukkumista haitannut. Tuntui vain oudolta huulilla. Siihenkin tunteeseen varmasti tottuu.

Oon niin tyytyväinen, et tuli hakeuduttua tähän valmennukseen. Ens viikolla jatketaan

Marika

Hektinen työ, joka on kiireistä ja sirpaleista, kuormittaa ihmistä kognitiivisesti ja estää palautumisen mekanismien aktivoitumisen. Breathingman hengitysvalmennukset tuovat nopeita ja tehokkaita harjoitteita, joilla ihmiset pystyvät parantamaan kognitiivista suorituskykyä ja aktivoimaan palautumisen mekanismia, jotta työstä ei tulisi liian kuormittavaa.

Harri Gustafsberg FT, HTM, Mentoritiimi Oy

“Arttu is a humble, sincere, and wise teacher who has a lot to share based on years of experience and a deeply curious mind. In my own journey to understand how to utilize the breath, both personally and to teach others, working with Arttu was an enormous benefit. I came in hoping to be simply pointed in the right direction, and I left acquiring more knowledge than I had ever expected.”

Chris Lenox Smith, Wim Hof Instructor, Tulum Ice Club

Olen sertifioitu Oxygen Advantage hengitysvalmentaja. Otin Artulta 4 kerran yksityisvalmennuksen laajentaakseni omaa valmennusosaamistani.
Artun tietotaito on hämmästyttävän laaja. Järjestelmällinen ABBA ohjaamisen prosessi, saa varmasti kenet tahansa rentoutumaan ja päästämään irti! Sain omaan tekemiseeni ja tuleviin ohjauksiini myös tekniikoiden osalta enemmän mitä olisin osannut odottaa!
Suosittelen Breathingman -valmennuksia jo valmistuneille ohjaajille uuden oppimiseen ja ihan jokaiselle joka haluaa hengityksen avulla saada parempaa terveyttä ja hyvää oloa.

Sami Karaus, Hengitysvalmentaja, Studio Olkkari

Artun työpajat ovat aina taattua laatua. Erittäin selkeästi ja ammattimaisesti toteutettuja. Eikä ihme että tupa on aina täynnä. Kotiin lähtee joukko inspiroituneita ja onnellisia kurssilaisia. Itsekin hengityksen ammattilaisena saan joka kerta kurssilta lisää elinvoimaa ja olen totaalisen rentoutunut.

Annika Rouvinen, yrittäjä, Studio Rauha

“Artulla on erinomainen kyky ymmärtää ihmisen psykologiaa ja tähän peilaten tuottaa konkreettisia ja toimivia tekniikoita henkilöstön osaamisen ja taitojen kehittämiseen. Valmentajana Arttu on kuunteleva innostava ja mukaansa tempaava persoona. Meillä yhteistyö on johtanut myös parempiin tuloksiin mitattavina lukuina.”

Mika Laine, Myynti- ja henkilöstöjohtaja, Unikulma Oy

“Artun kanssa tavattiin Hjalliksen Diiliohjelmassa 2010. Näistä henkisen puolen sparrauksista ja hengitysmetodeista on ollut itselle iso apu ja vaikutusta koko elämän suuntaan vuosien varrella. Lyhyesti minusta Arttu on nero tuossa mitä se tekkee.”

Sampo Kaulanen, yrittäjä

Rento Mieli & Hengitys -työpaja oli käytännönläheinen ja tiivistetty paketti elämänhallintaa. Yksinkertaisilla ja pienillä asioilla on valtava vaikutus elämässä. Kun otan pienet asiat haltuun, niistä tulee lopulta suuria ja merkittäviä muutoksia elämässä. 

Työpajassa oppi helppojen hengitysharjoitusten avulla vaikuttamaan oman kehon toimintaan positiivisesti ja kääntämään omia ajatuksia ja asenteita voimaksi omassa arjessa. Työpajan harjoitusten avulla löytää tapoja olla oman elämäsi johtaja. 

Tämä työpaja pitäisi pitää kerran vuodessa jokaisessa Suomen koulussa ja jokaisella oppiasteella eskarista  yliopistoon saakka, niin opettajille kuin oppilaille.

Sanna-Liisa Lehto, yrittäjä, selkeyttaja.fi